Työpäivän rutiinit

Toimistotyössä tuppaa syntymään rutiineja, pieniä ja suuria. Kun työ on muutenkin staattista koneen näytön tuijottelua, tulee päivän tauot pidettyä suht samoihin aikoihin. Tauot sitten tulee pidettyä samojen ihmisten kanssa, koska kaikki ei voi taukoilla samaan aikaan. Ja tauoilla tulee tehtyä samoja asioita, päivästä toiseen. Ja kohta jokainen työpäivä on kuin edellisen toisinto, ainakin taukojen osalta.

Huomasimme työkaverini kanssa tämän, kun teimme ties kuinka monennetta kertaa pikapuuroa lounaaksi ja hääräsimme keittiössä jutellen tulevasta viikonlopusta. Jo se, että hoidimme keittiötyöt toisin päin, tuntui oudolta. Uskomatonta, että sitä voi tuudittautua tuttuihin rutiineihin niin huomaamatta.

En yhtään ihmettele, kun vanhemmat työntekijät toistavat rutiineitaan ja vanhentuneita työtapojaan vuodesta toiseen. Hekin ovat joskus nuorina aloittaneet rutinisoitumisen ihan pikkujutuista. Voisin kuitenkin kuvitella, että nykyajan tietojärjestelmien jatkuvat päivitykset ja muutokset aiheuttavat vanhemmille työläisille entistä enemmän harmaita hiuksia juuri tästä syystä.

Tietyssä määrin rutiineista on hyötyä. On hyvä tehdä pienet työtehtävät samassa järjestyksessä, jolloin tekemisestä tulee miltei automaattista. Tauotkin on hyvä pitää tasaisin välein, jotta niskat ei jäykistyja ajatus ei katkea. Rutiinien haittapuolet tulevatkin esiin vasta sitten, kun ei syystä tai toisesta pääsekään toistamaan niitä. Kun esimerkiksi palaverit "sotkevat" päivän aikataulun, voi helposti tulla tunne, että päivä ei oikein kulje. Ettei saa tehtyä töitään yhtä tehokkaasti.

Olen huomannut, että ihmiset joille rutiinit ovat todella tärkeitä, on kaikenlaiset muutokset paljon hankalampia ja he vaativat enemmän aikaa totutella uusiin asioihin. Meillä on töissä tapana vaihtaa paikkoja muutaman kerran vuodessa. Vaikka työpisteen muuttaminen saattaa olla itse muuttopäivänä ärsyttävää, auttaa maisemanvaihdos kuitenkin pitkässä juoksussa. Tosin, jos on Martta, jolle paikanvaihto ei tule kuuloonkaan, kuten aiemmassa kirjoituksessani kerroin, voi rutiinit jopa taata rauhallisen työilmapiirin.

Jos kuitenkin haluaa tehdä työvuosistaan mukavampia ja sisällöltään rikkaampia, kannattaa turvallisista rutiineista päästää välillä irti ja tehdä asioita rohkeasti eri tavalla. Lähtien ihan niistä pikku asioista, kuten mitä syö lounaaksi tai kenen kanssa viettää taukoja.

 

 

Nainen autokaupassa!

Voiko siitä koskaan tulla mitään? Huijaavatko autokauppiaat ja ulos kävelee neuvottelujen jälkeen uupunut nainen köyhänä kuin kirkonrotta? Ostaako nainen auton värin perusteella?

Voi, ei toivottavasti ja ei. Ostin nimittäin elämäni ensimmäisen autokauppa-auton vähän aikaa sitten. Ja mistäkö tiedän onnistuneeni kaupoissa? Kateellisista kommenteista ja kehujen tulvasta, sekä siitä tärkeimmästä, omasta fiiliksestä. Toki parasta olisi ollut se, että myyjä olisi ollut ihan maansa myynyt kauppakirjan allekirjoituksen jälkeen. Siitä olisin tiennyt, että sain auton todella halvalla.

Kuka tahansa selviää autokauppakäynnistä, kunhan on valmistautunut tilanteeseen kunnolla. Itse selailin pitkään autoilmoituksia netissä, vertailin eri automerkkejä ja -malleja. Luin nettipalstoilta käyttökokemuksia ja kyselin huoltohintoja korjaamosta. Laskeskelin omaa budjettiani ja mietin tarkkaan miten auton rahoitan. Uutta autoa en lähtenyt ostamaan, vaan sellaista, jonka saan kaupasta ulos ilman vuosien autolainaa ja inhottavia korkoja. Ja kuitenkin auton piti olla hyvässä kunnossa, hyvin varusteltu ja huollettu sekä tietenkin sopivan hintainen.

Sen virheen kuitenkin tein mietiskelyvaiheessa, että kyselin miespuolisilta ystäviltäni ja sukulaisiltani suosituksia ja mielipiteitä auton hankintaan. Sillä niitä mielipiteitähän sitten riitti! Kaikilla on omat suosikki- ja inhokkimerkit, jotkut ostavat aina mahdollisimman halvalla ja remppaavat sitten pikkuhiljaa kuntoon, toiset ostavat upouuden ja tyytyväisenä maksavat autoa pikkuhiljaa pois. Itse olin siinä välissä; uutta en halunnut, mutten mitään rotiskoakaan, joka leviäisi tielle heti ensimmäisessä mutkassa.

Autoa etsiessäni löysin muutaman hyvän  vaihtoehdon, mutta kiitos omien epävarmuuksieni sekä näiden miespuolisten sukulaisteni kommenttien, meni minulta kolme hyvää autoa ohi suun. Jälkikäteen mietittynä syy epämääräisiin kommentteihin ja ohjeisiin taitaa olla siinä, että ei kukaan halua ottaa vastuulleen sitä, että saa toisen ostamaan mahdollisesti huonon auton. Jatkossa olen varovaisempi neuvoja kysellessäni, ja muistan tehdä itse omat johtopäätökseni.

Kolmannen ohimenneen auton kohdalla tajusin, että tästä ei selviä kuin tekemällä ostopäätöksen ihan yksin. Ja niin, huomasin autoliikkeen uuden netti-ilmoituksen ajattelemastani automallista, ja varasin koeajon heti seuraavalle päivälle näkemättä ensimmäistäkään kuvaa itse kaarasta, sitä nimittäin ei oltu ehditty pestä vielä. Kävin näyttämässä autoa poikaystävälleni ja hänen veljelleen, ja he hienosti preppasivat minut ostotilannetta varten. Ja itse neuvottelutilanteessa kävin listan kanssa asiat läpi ja hintatarjousten välissä otin aikalisän ja soitin poikaystävälleni neuvotellakseni uutta tarjousta. Lopputuloksena sain hyvin huolletun auton kohtuuhintaan, ja hyvän mielen!

-A

Toimistoelämää

Työskentelen toimistossa, jossa suurin osa työntekijöistä on naisia. Miehet ovat johtoportaassa, naistenmiehiä, tai ehkä vielä kaapissa. Mutta tällä kertaa keskityn toimistomme kirjavaan naisjoukkoon.

Meitä on monen ikäisiä naisia täällä. On parikymppisiä vastavalmistuneita, kolmekymppisiä uraohjuksia, nelikymppisiä tyytyväisiä työmyyriä ja viisikymppisiä elämäänsä kyllästyneitä työmyyriä. Itseni näen parikymppisen ja kolmekymppisen välimuotona, ja sehän on kai ihan sallittua, olenhan kuitenkin 25-vuotias.

Nuorimmat naiset ovat kiitollisia työpaikasta ja arvostavat työsuhde-etuja ja hyvää työterveydenhuoltoa. He myöskin, (ei missään nimessä kaikki!) saattavat toisinaan olla alkuviikosta vähän kipeitä ja sopivasti perjantaiksi iskee kuume tai mahatauti.

Vähän vanhemmat naiset, joilla saattaa jo olla lapsia, ovat tyytyväisiä työhönsä ja tekevät aina vähän enemmän, ja auttavat mielellään muita. Poissaoloja tulee pienimpien lasten sairastellessa ja jos he ovat todellakin kipeitä. Onneksi näiden työntekijöiden työkulttuuriin on iskostunut jo sekin, että jos on kipeä, on mielummin sen päivän pari poissa, kuin että tartuttaisi kaikki muutkin samaan tautiin.

Nelikymppiset naiset valittavat pienistä asioista herkemmin, ja useammin kuin nuoremmat kanssasisarensa. Muutokset, vaikka niissä istumapaikoissa, saatetaan ottaa todella vakavasti. Niin kuin meidän Martta, joka "parhaasta" paikasta luovuttuaan oli aivan maansa myynyt. Työtehokkuutta kuitenkin löytyy ja lapsetkin ovat vanhempia, ettei voi jäädä enää kotiin hoitamaan joka ainutta flunssaa.

Vanhimmat naiset keskittyvät täysillä siihen mitä tekevät. He eivät ole koskaan poissa töistä, edes kipeinä. Ainoat vapaat tuntuvat olevan lomat ja ylityövapaat. He eivät enää odota työuraltaan ylennyksiä, vaan salaa laskevat jo päiviä eläkkeeseen. Ja lottoavat paremman tulevaisuuden toivossa. Muutosvastarinta on heissäkin vahva, mutta parannusehdotuksia he eivät tuo julki.

Kun sitten nämä kaikki ovat saman katon alla, on kahvipöydässä toisinaan kunnon kotkotus. Milloin lapset ovat tehneet mitäkin, milloin miehissä on vikaa ja milloin päivitellään kevään ikkunanpesurumbaa. Ja meidän miesparat ottavat osaa parhaansa mukaan, tai sitten keskittyvät puhumaan urheilusta tunteakseen olonsa miehisemmiksi.

Ikäjakauma ei pääsääntöisesti aiheuta harmaita hiuksia, mutta toisinaan kahvipöydässä saa miettiä, viitsiikö kommentoida Justin Bieberin keikkaa tai Seiskan lööppejä. Ei voi koskaan tietää, onko joku pöydässä istuva vaikka lähettänyt hauskan eläinkuvan sinne Seiskan toimitukseen. Vaikka kuvanhan täytyy periaatteessa olla vain tarkka päästäkseen lehteen. Helposti käykin niin, että tauot sujuvat parhaiten "oman" ikäisten seurassa, kunnes löytää samanhenkisiä kavereita, joiden seurassa uskaltaa ottaa enemmän kantaa asioihin.


-A