Toimistoelämää

Työskentelen toimistossa, jossa suurin osa työntekijöistä on naisia. Miehet ovat johtoportaassa, naistenmiehiä, tai ehkä vielä kaapissa. Mutta tällä kertaa keskityn toimistomme kirjavaan naisjoukkoon.

Meitä on monen ikäisiä naisia täällä. On parikymppisiä vastavalmistuneita, kolmekymppisiä uraohjuksia, nelikymppisiä tyytyväisiä työmyyriä ja viisikymppisiä elämäänsä kyllästyneitä työmyyriä. Itseni näen parikymppisen ja kolmekymppisen välimuotona, ja sehän on kai ihan sallittua, olenhan kuitenkin 25-vuotias.

Nuorimmat naiset ovat kiitollisia työpaikasta ja arvostavat työsuhde-etuja ja hyvää työterveydenhuoltoa. He myöskin, (ei missään nimessä kaikki!) saattavat toisinaan olla alkuviikosta vähän kipeitä ja sopivasti perjantaiksi iskee kuume tai mahatauti.

Vähän vanhemmat naiset, joilla saattaa jo olla lapsia, ovat tyytyväisiä työhönsä ja tekevät aina vähän enemmän, ja auttavat mielellään muita. Poissaoloja tulee pienimpien lasten sairastellessa ja jos he ovat todellakin kipeitä. Onneksi näiden työntekijöiden työkulttuuriin on iskostunut jo sekin, että jos on kipeä, on mielummin sen päivän pari poissa, kuin että tartuttaisi kaikki muutkin samaan tautiin.

Nelikymppiset naiset valittavat pienistä asioista herkemmin, ja useammin kuin nuoremmat kanssasisarensa. Muutokset, vaikka niissä istumapaikoissa, saatetaan ottaa todella vakavasti. Niin kuin meidän Martta, joka "parhaasta" paikasta luovuttuaan oli aivan maansa myynyt. Työtehokkuutta kuitenkin löytyy ja lapsetkin ovat vanhempia, ettei voi jäädä enää kotiin hoitamaan joka ainutta flunssaa.

Vanhimmat naiset keskittyvät täysillä siihen mitä tekevät. He eivät ole koskaan poissa töistä, edes kipeinä. Ainoat vapaat tuntuvat olevan lomat ja ylityövapaat. He eivät enää odota työuraltaan ylennyksiä, vaan salaa laskevat jo päiviä eläkkeeseen. Ja lottoavat paremman tulevaisuuden toivossa. Muutosvastarinta on heissäkin vahva, mutta parannusehdotuksia he eivät tuo julki.

Kun sitten nämä kaikki ovat saman katon alla, on kahvipöydässä toisinaan kunnon kotkotus. Milloin lapset ovat tehneet mitäkin, milloin miehissä on vikaa ja milloin päivitellään kevään ikkunanpesurumbaa. Ja meidän miesparat ottavat osaa parhaansa mukaan, tai sitten keskittyvät puhumaan urheilusta tunteakseen olonsa miehisemmiksi.

Ikäjakauma ei pääsääntöisesti aiheuta harmaita hiuksia, mutta toisinaan kahvipöydässä saa miettiä, viitsiikö kommentoida Justin Bieberin keikkaa tai Seiskan lööppejä. Ei voi koskaan tietää, onko joku pöydässä istuva vaikka lähettänyt hauskan eläinkuvan sinne Seiskan toimitukseen. Vaikka kuvanhan täytyy periaatteessa olla vain tarkka päästäkseen lehteen. Helposti käykin niin, että tauot sujuvat parhaiten "oman" ikäisten seurassa, kunnes löytää samanhenkisiä kavereita, joiden seurassa uskaltaa ottaa enemmän kantaa asioihin.


-A