Lapsuuden rakkaat tv-ohjelmat

Katsoin kummipoikani kanssa tässä jokin aika sitten Muumilaakson tarinoita, ja kyllä muumit toimii edelleen. Se on niin opettavainen ja hauska sarja! Ja siis Mörkö on edelleen pelottava! Aloin sitten miettiä muita lapsuudenajan suosikkilastenohjelmiani. Pikkuhiljaa mieleeni palautui yhä enemmän pätkiä eri sarjoista ja pian löysinkin itseni etsimästä näitä sarjoja netistä. Olikin kiva huomata, että sarjoja on siirretty netin ihmeelliseen maailmaan kaikkien katsottavaksi.

Parhaimmat lapsuusvuodet vietin 90-luvulla, ja VHS-kirjastostamme löytyivät ainakin nämä sarjat, kiitos divaria pitävän isäni:

1. Muumilaakson tarinoita
2. Tao Tao
3. Maija Mehiläinen
4. Peukaloisen retket
5. Liisa Ihmemaassa
6. Alfred J. Kwak
7. Tohtori Sykerö
8. Lady Lady!
9. Janoschin tarinatuokio (pääosissa Pikku Karhu ja Pikku Tiikeri)
10. Olipa kerran elämä
11. Animaaniset

Kymmenen "parhaan" taikka "mieleenpainuvimman" lista oli todella vaikea koota, joten miksi jättää lista vain kymmeneen? Listan ulkopuolelle jäivät kuitenkin sellaisetkin klassikot kuten Hopeanuoli, Galaxy Express 999 ja Pieni Merenneito, mutta listapaikan ansainneet ohjelmat olivat niitä eniten kulutettuja videoita.

Osa näistä sarjoista pyörii edelleen, tai on ainakin välillä pyörinyt telkkarissa, mutta osaa piti etsiä ihan urakalla netin syövereistä. Sitä kun muistaa vain joitain yksityiskohtia ja pätkiä mieleenpainuvista kohtauksista eikä välttämättä sarjojen oikeita nimiä. Törmäsin sitten tällaiseen Puhumme suomea-sivustoon, ja sieltä löytyikin melkein kaikki kaipaamani sarjat. Videot toimivat, ja laatu on sitä vanhaa kunnon VHS-laatua!

En lähde ottamaan kantaa keskustelupalstoilla pyörivään väittelyyn siitä, onko 80- ja 90-luvun lastenohjelmat parempia kuin nykyiset lastenohjelmat. Molemmista aikakausista löytyy niin hyviä kuin huonojakin ohjelmia. Eikä 80-luvun lapset ole verrattavissa 2000-luvun lapsiin. Sen voin kuitenkin luvata, että omat tulevat lapseni (jos niitä joskus tulee saatua) tulevat näkemään niin muumeja, maija mehiläistä, olipa kerran elämää kuin muitakin omia suosikkejani, mutta varmasti myös Puuha-Pete, Tuomas Veturi ja Palomies Sami löytävät tiensä DVD-kirjastoomme.

Nyt kaikki nostalgiatripille lapsuuden ohjelmien pariin!

-A

Maailmanloppu? Part 2

Mihinkäs jäinkään? Niin. Martta lopetti meille puhumisen siihen paikkaan, ei tullut yhteisille kahvitauoille ja söi aina yksin. Muutenkaan hän ei näyttänyt viihtyvän töissä yhtään. Mietimme kuumeisesti missä Martta kävi kesken työpäivän, ehkäpä työhaastatteluissa? Aloimme jopa toivoa, että Martta löytäisi uuden työpaikan ja pääsisimme eroon tästä kiukuttelevasta ihmisotuksesta.

Tämän istumapaikkatapauksen jälkeen Martta ei ole puhunut meille mitään, vaikka paikat ovat tämänkin jälkeen vaihtuneet ja tapahtuneesta on kulunut yli puoli vuotta. Oikeasti, yli puoli vuotta! On melkeinpä huvittavaa kävellä Marttaa vastaan käytävillä, kun Martta ei voi edes katsoa meitä silmiin. Toisaalta ymmärrän Martan hankalan tilanteen, ei ole varmasti helppoa päästä tapahtuneesta yli ja pyytää anteeksi. Mutta muistutan nyt, että kyseessä on aikuinen, perheellinen nainen. Eikö aikuisten pitäisi pystyä puhumaan vaikeistakin asioista?

Esimiehet, joille kerroimme tapahtuneesta, ovat käyneet asiaa läpi Martan kanssa useaan otteeseen, ja noin kolme kuukautta sitten Martta vihdoin myönsi heille, että on omalla käytöksellään aiheuttanut "ikävän" tilanteen. Odotamme kuitenkin yhä anteeksipyyntöä, sen verran rumasti se meistä puhui. Sillä meillähän olikin ihan todella paljon sanomista siihen, missä kukakin töissä istuu. Ja jos Martta ei ikinä tajua, että kaikilla teoilla on seurauksensa, tulee samankaltainen sotku tapahtumaan uudestaan.

Nykyään Martta juttelee iloisemmin muille työkavereille, mutta meitä kahta hän välttelee viimeiseen asti. Enkä voi sanoa, että itsekään haluaisin enää yrittää paikata välejämme. Välillä kuitenkin jään ihmettelemään, miten itselle niin merkityksetön asia voi olla toiselle niin suuri. Oikein ärsyttää, kun Martta käyttäytyy kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.

Loppujen lopuksi suhteellisen koomisen tapahtuman seurauksena minä ja Anna-Maija siis aloimme viettää enemmän aikaa kahdestaan ja tutustuimme toisiimme entistä paremmin. Siksi tuntuukin niin epäreilulta, että Anna-Maija muuttaa pian ulkomaille ihanan miesystävänsä luo, eikä varmaankaan ole muuttamassa sieltä enää takaisin Suomeen. Ikävä tulee olemaan suuri ja meidän molempien täytyy tehdä töitä tämän ystävyyssuhteen säilyttämiseksi. Ja siis kenen kanssa voin jatkossa ihmetellä ja puida Martan käyttäytymistä jos en Anna-Maijan?

-A

Maailmanloppu? Part 1

Lupasin kertoa, miten työkaveristani Anna-Maijasta tuli ihan oikea kaverini. Tässä se tulee, kahdessa osassa, sillä aiheessa riittääkin puitavaa.

Kaikki lähti siitä, kun toimistomme muutti uusiin tiloihin. Olimme aiemmin olleet kolmistaan Anna-Maijan ja Martan kanssa, ja viihdyimme ihan hyvin keskenämme. Aina välillä Martta saattoi kuitenkin suuttua meille jostain ihan olemattomasta, vaikka siitä ettemme sanoneet heti huomenta aamulla hänen tullessa töihin. Tai jos joku meistä halusi mennä lounaalle eri aikaan kun hän. Emme kuitenkaan jääneet miettimään näitä tapauksia, vaikka Martta, 40v. pitikin aina viikon mykkäkoulua tapahtumien jälkeen. Martta oli muuten mukava ja seurallinen.

Outoa oli, kun eräänkin väärinymmärryksen takia Anna-Maija oli pahoittanut mielensä ja halusimme puhua asiasta Martalle, ei Martta suostunut keskustelemaan asiasta. Hän vaan käänsi koko ajan asiaa muihin juttuihin, tai teki itsestään uhrin. Lopulta tilanne ratkesi sillä, että aikaa kului pari viikkoa viileissä merkeissä emmekä enää jaksaneet katsella myrttistä naamaa ja annoimme asian olla.

Kun muutto sitten tapahtui, arvottiin meille istumapaikat. Minä jouduin Anna-Maijasta ja Martasta erilleen. Ryhmädynamiikka oli nyt muuttunut, koska tauoille ja lounaalle meno piti katsoa sen mukaan, että kaikki mahtuivat hyvin kokkailemaan. Lisäksi piti "totutella" uusiin ihmisiin. Emme siis päässeet olemaan kolmistaan kuin hyvin harvoin.

Meni pari kuukautta, ja esimiehemme ilmoittivat, että istumapaikat vaihtuvat. Nyt minä siirryin samaa työtä tekevän Seijan viereen, ja Martta siirtyi minun vanhalle paikalle. Anna-Maijan paikka säilyi samana. Ideana oli tehdä tilaa pian aloittaville uusille työntekijöille, joita voimme sitten perehdyttää alan saloihin. Martta ei näyttänyt suuttumustaan esimiehille, mutta haukkui koko firman, Anna-Maijan ja minut pystyyn kun hänelle tehtiin näin. Ei oltu uskoa Martan käytöstä. Pian paikkojen vaihtumisen jälkeen Martta kävi myös "ilmaisemassa mielipiteensä" esimiehille, jotka eivät olleet uskoa asian vakavuutta.

Asiaa puitiin sitten osissa esimiesten johdolla, Martan ja meidän kanssa erikseen. Esimiehet ovat koko ajan olleet meidän puolella, eikä kukaan voi oikein uskoa, miten näin pienestä asiasta on tullut näin iso. Jokin aika sitten, kun asiasta tuli taas puhetta, sanoi yksi esimies, että Martta oli todennäköisesti nähnyt itsensä meidän pienen ryhmämme "johtajahahmona" ja kun hän joutui luopumaan omasta mielestään parhaasta paikasta ja joutui eroon meistä kahdesta, oli tilanne hänelle sietämätön ja purkautui tällä tavalla.

Aika uskomatonta, eikö? Nyt on kuitenkin pakko painua pehkuihin, huomenna on taas aikainen työpäivän aamu. Kerron seuraavalla kerralla miten tilanne kehittyi tästä eteenpäin.

-A

P.S. Jutun henkilöiden nimet on muutettu henkilöllisyyden suojaamiseksi.

Esittelyssä harvinainen ystävä

Tervetuloa Amigurun elämään!

Huomasin jo jonkin aikaa sitten tarpeen kirjoittaa tämänhetkisestä elämästäni, ja mikäpä olisi parempi tapa toteuttaa itseään kuin blogiin rustaaminen. Aloitan siis sen kummemmin pohjustamatta siitä, mikä tällä hetkellä pyörii eniten mielessä. Katsotaan mihin tämä johtaa!

Olen työskennellyt nyt kaksi vuotta samassa työpaikassa Anna-Maijan kanssa. Hän on melkein kymmenen vuotta minua vanhempi, kolmen lapsen yksinhuoltaja. Olemme vasta viimeisen puolen vuoden aikana tutustuneet paremmin, ja siksi onkin ihan kamalaa, kun Anna-Maija muuttaa ulkomaille uuden miesystävänsä luo. Ihanaa Anna-Maijan kannalta, ei niin ihanaa itseni kannalta.

Oltaisiin voitu olla näin hyviä kavereita jo kaksi vuotta, mutta ei. Nyt vasta oon tajunnut, kuinka hyvä tyyppi Anna-Maija on. Käytiin juuri elokuvissakin, ja meillä oli tosi hauskaa yhdessä. Meillä on paljon yhteistä, mutta on meillä myös eriäviä mielipiteitä monista asioista. Vaikka meillä on ikäeroa, ja elämäntilanteemme ovat ihan erilaiset, löydämme silti vähän väliä itsemme pohtimasta ihan samoja asioita.



Ajatusen selkeytystä.

Onko teille koskaan sattunut näin? Että on ensin pitkään vaan työkaveri jonkun kanssa, ja sitten tapahtuu jotain, ja alatte viettää enemmän aikaa kahdestaan. Sitten tämä uusi ystävyys uhkaa loppua kun kaveri muuttaa kauas pois? Miten tuota ystävyyttä voisi ylläpitää, kun näkeminen on hyvin harvinaista? Varmasti siis skypetellään ja kirjotellaan, ja jossain vaiheessa kyläillään toistemme luona, mutta eihän sitä tiedä, miten ahkerasti jaksetaan pitää yhteyttä. Itselläni kun on ajoittain hankaluuksia ylläpitää kaverisuhteita edes toisella paikkakunnalla asuviin ystäviini.

Seuraavalla kerralla voisinkin valottaa tämän ystävyyden taustoja, sillä meidän yhteenpäätyminen on isolta osalta erään toisen, entisen työkaverini ansioita, kiitos tämän aikuisen ihmisen erittäin lapsellisen käytöksen! Kuinka esimiesten tekemä istumapaikkojen muutos voikaan olla meidän kahden syytä?

-A